Veroja kevennetään 130 miljoonalla eurolla ja kiristetään 103 miljoonalla eurolla. Ansiotuloverotusta kevennetään yhteensä 130 miljoonalla eurolla. Painotus on pienituloisissa, kun perusvähennystä, työtulovähennystä sekä valtion- ja kunnallisverotuksen eläketulovähennyksiä korotetaan. Palkansaajien verotus pysyy lähes ennallaan, kun työttömyysvakuutusmaksun alennus kompensoi työeläkemaksun korotuksen, josta päätettiin osana kilpailukykysopimusta. Maatalous saa ensi vuonna 65 miljoonan euron tukipaketin. Kun aiemmat päätökset lasketaan mukaan, tukipaketin suuruus on 90 miljoonaa. Kriisipakettia perustellaan suomalaisen ruuantuotannon turvaamisella sekä poikkeuksellisilla sääolosuhteilla – sateinen kesä aiheutti tulonmenetyksiä 2017 ja kuluvan vuoden hellekesä johti siihen, että viljasadosta on tulossa 2000-luvun pienin.