Emme elä minkään uuden vihapuheilmiön keskellä. Nykyään vihapuhe vain on meistä niin vastenmielistä, että reagoimme siihen ja suutumme. Ja se on loistavaa, kirjoittaa Tuomas Enbuske Iltalehden kolumnissaan. Viime yönä tulin zombiena töistä kotiin. Pysäköin auton Helsingin ydinkeskustaan. Auton avain oli tippunut jonnekin auton lattialle. Taipuisana kuin MTK:n neuvottelija kepulaista ministeriä pissaseksivideolla kiristäen, yritin etsiä avainta penkin alta. Noiduin kuin kolme tuntia tupakkalakossa ollut Antti Rinne. En löytänyt avainta mistään. Avain oli kuitenkin jossain auton sisällä, koska auto käynnistyi etäkäynnistyksellä. Lopulta jätin siis BMW:ni Helsingin ydinkeskustaan ovet auki niin, että kuka tahansa olisi voinut astua sisään, painaa tallan pohjaan ja päästää irti ratista Pelle Miljoonaa laulaen. Ajaa sillä vaikka Viipuriin, ihan tuosta vain. Eipä ajanut. Aamulla auto odotti paikallaan tuijottaen minua bambikatseellaan, kuin maakuntapoliitikko puoluejohtajaansa ministerijakoa odottaen.
