Helsinki-Vantaan lentoasemalla todistettiin kahta vakavaa vaaratilannetta tammikuussa 2018. Onnettomuustutkintakeskus antaa kolme suositusta turvallisuuden parantamiseksi. Tiistaina 23. tammikuuta 2018 lennonjohto antoi virheellisesti matkustajakoneelle lentoonlähtöluvan kiitotielle, jolla kolme työkonetta tekivät lumenpoistotöitä lennonjohdon luvalla. Onnettomuudelta vältyttiin hyvän tuurin ja työkoneita ohjanneiden henkilöiden tarkkaavaisuuden ansiosta: OTKESin tutkinnan mukaan yhden traktorin ja yhden lumilingon ohjaajat olivat havainneet lähestyvän lentokoneen ennen ajamistaan kiitotielle. Näin olleen työkoneet olivat jääneet kiitotien viereen odottamaan lentokoneen nousua. Kolmas koneista, niin ikään traktori, oli ehtinyt kiitotien toiseen päähän, kun lentokone jo kiihdytti noustakseen ilmaan.