Suomen valtioneuvosto linjasi helmikuussa, että kellojen siirtelyn luopumisen jälkeen maassa siirryttäisiin pysyvästi niin kutsuttuun talviaikaan. Kaikki eivät ole samaa mieltä – se paljastuu uuden kansalaisaloitteen suosiosta. Kellojen siirtelyyn kyllästyneet huokaisivat viime kesänä helpotuksesta, kun Euroopan komissiossa alettiin puuhata kellojen siirtelyn lopettamista. Komissioon edenneen ehdotuksen aloitteentekijä oli Suomi. Jo tuolloin puhistiin siitä, mihin aikaan jäätäisiin, jos kellojen siirtely loppuisi. Helmikuun alussa valtioneuvostosta todettiin, että suomen kannalta olisi parasta jäädä pysyvästi niin kutsuttuun talviaikaan – eli normaaliaikaan. Suomen kannan valmistelussa kuultiin laajasti kansalaisia, elinkeinoelämää ja muita sidosryhmiä.