Punaisella planeetalla on pian tungosta, kun kolme eri avaruusohjelmaa on lähettämässä paikalle uudet mönkijät. Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa kertoi hiljattain Mars 2020 -mönkijänsä menestyksekkäistä testeistä ja vahvisti samalla tehtävän olevan aikataulussa. Samalla Nasa avasi verkkosivun, johon kuka tahansa voi käydä kirjoittamassa nimensä ja sähköpostiosoitteensa. Nasan mukaan kaikki syyskuun 30. päivään mennessä jätetyt nimet tarkastetaan ja hyväksymisen jälkeen ne kirjoitetaan pienelle piilevylle elektronisäteellä ja laukaistaan mönkijän mukana Marsiin kesällä 2020. Tähän mennessä nimiä on kertynyt 6,7 miljoonaa, joista reilut 4 000 on Suomesta.