Harvinaisen kirkas tulipallo valaisi yötaivaan. Markku Lintisellä kävi tuuri, sillä Tampereella ei ollut pilviverhoa monen muun paikan tavoin. Viime perjantaina kello 2.19 pirkanmaalaisen Markku Lintisen kameroihin Tampereen Kaupin tähtitornissa tallentui jotain sellaista, jota hän oli odottanut ja toivonut jo vuosia. Parin vuoden ajan kamera on kuvannut taukoamatta taivasta. Tänä kesänä hän hankki kolme lisää kattamaan lähes koko horisontin. Nyt niihin osui tulipallo, joka valaisi kirkkaasti öisen taivaan. Tapauksesta ensin kertoneen Tähdet ja avaruus -lehden mukaan kyse oli noin 100-150 kilon meteoroidista, joka tippui jonnekin Etelä-Suomeen. Mitä ilmeisimmin kappaleesta päätyi jotain maahankin asti.