Helsinkiläisnainen kertoo koronavirukseen sairastumisestaan Etelä-Suomen Sanomissa. Etelä-Suomen Sanomien haastattelema helsinkiläisnainen oli helmikuun lopussa neljän päivän työmatkalla Roomassa. Koronatartuntojen määrän kasvettua työnantaja ohjeisti kaikki maassa matkustaneet etätöihin 14 vuorokauden ajaksi. Nainen kertoo lähteneensä Helsingistä Päijät-Hämeessä sijaitsevalle vapaa-ajan asunnolleen. – Päätin, että minäpä lähden yksin maalle etätöihin minimoidakseni nyt kaikki ihmiskontaktit, kertoo nainen Etelä-Suomen Sanomille.