Keskiviikkona pilvisyys ja sateet vähenevät koko maassa. Aurinkoista on jo monin paikoin. Matalapaineen rintama pitää Suomen sään epävakaisena vielä keskiviikon ajan. Sateiden olomuoto vaihtelee osassa maata ja lämpötilat sahaavat suojan ja pakkasen välillä. Päivän aikana sää kuitenkin poutaantuu iltaa kohden koko maassa. Sään kertoo Foreca. Aamun valjetessa sateet ovat jo väistyneet maan eteläosasta ja aamupäivällä pilvisyys vähenee. Päivä on maan eteläosassa aurinkoinen ja keskisessä Suomessa puolipilvinen. Idässä ja pohjoisessa saadaan päivän aikana sateita. Maan itäosassa sateet tulevat vetenä, räntänä tai lumena. Pohjoisessa sataa lunta. Iltaa kohden sateet kuitenkin heikkenevät koko maassa ja sää selkeytyy.