Jarkko Elorannan esitys tuo mieleen vanhan vitsin työparista, joista toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa, toteaa Lasse Laatunen. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta esitti äskettäin siirtymistä kahden valtakunnansovittelijan järjestelmään. Elorannan mallissa toinen tulisi työnantaja- ja toinen työntekijäpuolelta. Virat eivät enää olisi määräaikaisia ja sovitteluprosessien ulkopuolella sovittelijat keräisivät taloudellista tietoa työmarkkinaratkaisujen perustaksi. Eloranta on saanut esitykselleen varovaista tukea STTK:n puheenjohtaja Antti Palolalta ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäderiltä. Tosin Fjäderin vilkuttama valo oli lähempänä keltaista kuin vihreää. Sen sijaan EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies tyrmäsi ehdotuksen selväsanaisesti: sovittelutoimen jakaminen työnantajien ja palkansaajien sovittelijoihin ei vastaa sovittelutoimen tarkoitusta. Sovittelijan on nautittava kummankin osapuolen luottamusta. Valtakunnansovittelijoita on viimeksi ollut kaksi 1970-luvun loppupuoliskolla. Silloin yhtä aikaa toimivat työnantajapuolelta tullut diplomi-insinööri Matti Pekkanen ja SAK-taustainen oikeustieteen lisensiaatti Paavo J. Paavola. Paavolan ollessa välillä tulopoliittinen virkamies häntä sijaisti oikeustieteen tohtori Teuvo Kallio. Vuoden 1979 jälkeen on pärjätty yhdellä valtakunnansovittelijalla ja tarvittaessa tilapäissovittelijoilla. Työriitojen määrä on merkittävästi vähentynyt sitten 1970-luvun. Valtakunnansovittelijan virkakausi on ollut 4 vuotta ja sovittelijat ovat vuoronperään nimitetty työnantaja- ja työntekijäpuolen ehdottamista nimistä. Henkilöstä on kuitenkin pitänyt olla osapuolten yhteisymmärrys.
