Viime viikolla Arkangelissa kuolleista venäläisistä ovat paikalliset viranomaiset olleet epämääräisiä – Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan kyseessä oli pieleen mennyt ohjuskoe. Yhdysvaltain ja Venäjän välinen asevarustelu kiihtyy ja kiristää valtioiden välejä. Viime viikolla Venäjän sotilastukikohdassa Arkangelissa kerrottiin tapahtuneen onnettomuus, jossa kuoli Rosatomin mukaan viisi yhtiön työntekijää. Sotilastukikohdassa oli tiedotteen mukaan testattu nestemäisellä polttoaineella toimivaa rakettimoottoria. Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan mystisessä räjähdyksessä on kuitenkin luultavasti ollut kyse presidentti Vladimir Putinin ylpeyden aiheen, ydinkäyttöisen Burevestnik-risteilyohjuksen räjähdyksestä. Onnettomuudessa kuoli ainakin seitsemän ihmistä ja The New York Timesin mukaan kyseessä voi olla yksi pahimmista ydinonnettomuuksista Venäjällä Tšernobylin (Ukraina) jälkeen. Säteilytason noususta onnettomuusalueella on raportoitu, mutta siitä ei ole varmaa tietoa.