Verohallinto on päättänyt, ettei se järjestä enää perinteisiä pikkujouluja. Korvaavaksi virkistymiskeinoksi ehdotetaan teatteria, urheilutapahtumaa tai kimppaliikuntaa. Verohallinto ilmoitti henkilöstölleen tämän viikon maanantaina, että yksikkökohtaiset pikkujoulut on peruttu tältä vuodelta eikä niitä järjestetä henkilöstön virkistymiseen varatusta budjetista tulevaisuudessakaan. Pikkujoulujen perumista – ja kieltämistä – perustellaan Verohallinnon maanantaina sisäisesti julkaisemassa uutisessa aikojen muuttumisella.