Helena asui pitkään Yhdysvalloissa, mutta palasi lopulta Suomeen. Etelä-Suomessa asunut Helena oli aikanaan sellaisessa elämäntilanteessa, että hän päätti lähteä Yhdysvaltoihin. – Länsirannikolta järjestyi paikka, ja oli kolmen kuukauden turistiviisumi, hän kertoo nyt.