Perjantaina Helsingissä valvottiin taksien toimintaa. Poliisi toimi yhteistyössä Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Eniten puutteita löytyi kuljettajien ajopäiväkirjoista. Helsingin poliisi suoritti perjantaina 12. huhtikuuta laajaa taksiliikenteen valvontaa. Valvontaa suoritettiin poliisin, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin, Verohallinnon ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa yhteisvoimin. Poliisin tiedotteen mukaan valvonnan aikana tarkastettiin yhteensä 79 taksia, joista 30:ssä oli puutteita. Ylikonstaapeli Juha Karppilan mukaan positiivista oli, että vakavia puutteita ei havaittu. Yleisimmät puutteet koskivat ajopäiväkirjaa sekä tietojen esillä pitoa, kuten esimerkiksi kuljettajan yhteystietojen puuttumista. Lisäksi hintatietojen esilläpidossa oli puutteita.